24.6.2015 UISTELUMAHDOLLISUUKSIA LAPSILLE JA NUORILLE

Järjestämme lähinnä veneettömien Tapiolan kalakerhon jäsenten jälkikasvulle (lapsille ja lapsenlapsille) mahdollisuuden osallistua pienimuotoiseen vetouisteluun Espoonlahdella ensi viikon keskiviikkona 24. kesäkuuta. Kokoontumispaikkana on Soukan venesatama Klobben, veneluiskan ja mantereen puoleisen F-laiturin portin välinen alue. Klobbenilla on runsaasti parkkipaikkoja autoille. Ensimmäinen ryhmä kokoontuu kello 18:00 ja palaa lähtöpaikkaan klo 20:00 mennessä. Tähän ryhmään voivat osallistua myös alakouluikäiset lapset 7-12 v. Toinen ryhmä kokoontuu samassa paikassa kello 20:15 ja palaa lähtöpaikkaan kello 22:30 mennessä. Tähän ryhmään voivat osallistua 12-16-vuotiaat nuoret.

Yhteen ryhmään mahtuu neljä uistelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos tulijoita riittää, niin paikalle saadaan useampia veneitä, jolloin mahdollisesti kaverinkin voi ottaa mukaan. Tarkoitus on järjestää vastaavia uistelutilaisuuksia myös myöhemmin kesällä. Omia kalastusvälineitä ei tarvita, mutta muutamia omia vieheitä voi ottaa mukaan, jos haluaa. Tarkoituksena on opastaa viehemallien käyttöä eri syvyyksissä uisteltaessa ja ottivärien valintaa. Osallistujien tulee olla pukeutuneita valmiiksi oman painon mukaisiin pelastusliiveihin ja lämpöisiin, miel. tuulta ja sadetta pitäviin vaatteisiin. Pikku eväät olisi myös hyvä ottaa mukaan, esimerkiksi keksejä ja joku juoma. Ennen reissua on hyvä käydä vessassa.

Paras kuhakausi ei ole vielä alkanut, mutta Klobbenin lähivesillä on mahdollista saada esimerkiksi haukia uistelemalla. Saalistakuuta ei silti voi antaa.

Ilmoittautumiset sähköpostilla viimeistään maanantai-iltaan 22.6. mennessä osoitteella: seppo.suuronen (ät) wmail.fi

Kalakerhon puolesta emme ole näitä tapahtumia erikseen vakuuttaneet (korkeasta erillisvakuutuksen hinnasta johtuen), joten osallistuminen tapahtuu vanhempien vastuulla.

Tervetuloa!

Vastaa