Tapiolan Kalakerhon kevätretki Vuosnaisiin 2023

-teksti ja kuvat Tero Salminen –

Kerho teki odotetun kevätretken huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Saaristomeren kauniille merialueelle. Kisakeskukseksi valikoitui syksyn -22 reissulta tuttu Vuosnaisten meriasema, jossa majoittuisimme sekä nauttisimme meriaseman kokin valmistaman aamupalan ja päivällisen yhdessä.

Fasiliteetit Vuosnaisissa ovat mahtavat: mökit ovat tilavia, ravintolan ruoka erinomaista, ramppi betonia, suojaiset vieraspaikat veneille ja riittävästi parkkitilaa myös trailereille. Ja kalavedet tietysti vertaansa vailla.

Vuosnaisten meriasema (https://www.vuosnaistenmeriasema.com/satamakartta)

Perjantai
Espoosta lähti perjantaiaamuna matkaan 10 innokasta kalastajaa ja pari venettä, ja kaksi kerholaista saapui Vuosnaisiin vesiteitse – perillä meitä oli tusina innokasta onkijaa. Jälleen kerran voin ilokseni todeta, että kaikille halukkaille oli paikka veneessä sekä osaavat kipparit ruorin takana.


Kauas on pitkä matka, eikä Vuosnainen tee tästä poikkeusta. Vaikka aloitimme moottorimarssin aikaisin, niin Vartsalan lossin selätyksen ja varusteidenvaihdon jälkeen pääsimme vesille vasta alkuiltapäivästä. Suunnitelma oli kaikissa veneissä sama: taimenen perään.


Päätös taimenenkalastuksesta oli helppo, sillä keli oli suotuisa: sopiva vedenlämpö, miedohko lounaanpuoleinen tuuli ja auringonpaiste. Lauantaiksi luvattu nouseva tuuli osaltaan avitti päätöksentekoa; todennäköisesti seuraavina päivinä ei kivikon reunassa roikkuminen tuntemattomilla vesillä olisi kovin mielekästä tai edes järkevää.


Vaikka miehissä oli intoa kuin ilmapalloissa niin jalka ei aivan osunut lankulle: Jorma karkuutti isomman kalan mutta muissa veneissä oli hiljaisempaa. Syitä hiljaiseen päivään on varmasti monia; pitkään jatkunut kylmä säätila ja matalla vellonut vesi eivät varmasti auttaneet lämpöhakuisen salmonoidin etsinnässä. Venekunnat kyllä löysivät lämpötaskuja, mutteivät kaloja. Pohjoisen puolen veneet valittelivat levän vaikeuttaneen kalastusta, oma venekuntani oli etelän puolella – meillä näkyvyys oli yli 3,5 m eikä levää näkyvissä.
Kun alkuillan sääennuste piti paikkansa ja tuuli navakoitui sekä kääntyi luoteeseen, niin iltapäivän lämmössä paistattelu vaihtui karvarukkasten kaivamiseen viimeisellä legillä takaisin Vuosnaisiin. Perillä kokki oli taikonut kasaan loistavan päivällisen, ja innokkaimmat kävivät kyökin puolella tiedustelemassa uunilohen reseptiä.

Lauantai
Aamupalan ääressä oli hyvä kerrata eilistä ja miettiä tulevaa. Perjantai-iltana noussut tuuli ei ollut yön aikana tyyntynyt, vaan navakoitunut entisestään. Venekunnat päättivät lähteä hauen perään, ja meidän venekuntamme haaveili kutuahvenista, jos niitä tuntemattomilta vesiltä löydettäisiin.
Reissua varten perustettu WhatsApp-ryhmä alkoi laulamaan heti aamusta, kun Miitri avasi pelin:

Kun muut venekunnat onkivat tyhjää, jos selästä koukutettuja ryhmynaamaisia kutulahnoja ei lasketa, niin reissun kuopus kyykytti meitä kaikkia. Vanhassa voi olla vara parempi, mutta ei se saalista takaa. Miitrin näkemys hauen sielunelämästä oli kohdekalan kanssa samalla aaltopituudella ja tapahtumia riitti pitkin päivää, isoin mörkö venytti mittaa 92 cm.

Meidän venekuntamme etsi ahvenia, mutta kartalta aiemmin katsellut paikat osoittautuivat huomattavan paljon karummiksi kuin olin aiemmin ajatellut eikä niistä ahvenia löytynyt. Kun suurimmassa hotspotissa ruopattiin ja koko suuri lahti oli savisen veden sumentama, niin pelikirja ahventen osalta alkoi olla taputeltu. Löysimme vielä loppupäivän viimeisestä spotista kohdekaloja, mutta emme keinoja niiden narraamiseksi.


Lauantain tuuli oli juuri niin navakkaa kuin meteorologi oli ennustanut, aamusta asti noussut puhuri oli päässyt ronskeihin lukemiin iltapäivän kääntyessä iltaan. Tämä tietysti osaltaan vaikutti kalastukseen ja kalastettaviin paikkoihin: isohkon veneen pitäminen keulamoottorilla matalassa sotkee vähintään paikat, vaikka paikallaan pysytäänkin. Naruankkuriin ei nykypäivän kalastaja helposti tartu, vaikka jälkiviisaana sen käyttö olisi ollut toisissa paikoissa perusteltua.

Mikon venekunta oli tätä myräkkää väistääkseen siirtynyt saarten suojiin kalastamaan sitä kuuluisaa viimeistä paikkaa, vihonviimeistä mahdollisuutta. Tuuli ujelsi siimoissa ja aukon kohdalta osunut tuuli puski venettä kohti rantaa, heitto toisensa jälkeen – ei kontakteja. Miesten ahavoituneissa kasvoissa paistoi päivän pituus ja kippari käänsi keulan kohti kotisatamaa, kohti lämmintä päivällistä. Mutta vielä se viimeinen heitto, se viimeinen mahdollisuus. Tärppi, toinenkin – kala kiinni!

Ja niin se perjantaina kaikkia venekuntia vältellyt hopeaharkko oli haavissa. Sepon ensimmäinen meritamen, 56 cm:n mittainen harvapilkkuinen luonnonkala, sai ansaitun vapautensa nopean kuvauksen jälkeen. Miehillä oli hymy herkässä ja mieli kohosi kerrasta.
Illallisella kävimme läpi päivän koettelemuksia ja nautimme keittiön mahtavista herkuista kaksi päivää marinoitujen, voissa paistettujen, ruis- ja korppujauhoissa leivitettyjen silakkapihvien herättäessä äänekästä hyväksyntää. Taas keittiön ovella oli ruuhkaa, kun joku kävi keittiössä kyselemässä reseptiä.

Sunnuntai
Sunnuntaiaamuna keli ei miehiä hellinyt, lauantaina puhallellut tuuli oli yön aikana kerännyt lisää puhtia ja oli miltei myrskylukemissa – ennuste lupasi myräkän pahenevan päivän aikana. Lopulta kalaan lähti kaksi venettä. Kunniapuheenjohtaja Jukka lähti kotia kohti kovenevassa tuulessa, koska turvallinen kotiinpaluu ei olisi iltapäivällä välttämättä enää onnistunut.


Meidän venekuntamme suuntasi samoille paikoille, joista Miitri & co olivat saaneet paljon kontakteja lauantaina, sieltä ne kalat löytyisivät tänäänkin. Valitettavasti tuuli puski suoraan läpi eikä kalastamisesta tullut tuon taivaallista. Luikkiessamme häntä koipien välissä kohti suojaisempia vesiä tuli pienehkön selän kohdalla selväksi, kumpi on voimakkaampi, luonto vai ihminen. Veneen rajoja ei etsitty eikä löydetty, mutta oli selvää, että tuulessa ei voinut kalastaa.


Onneksi saaristomerellä on paljon saaria, kartta auki ja piiloon. Uudet paikat, mutta vanhat kujeet. Aikamme oioimme siimoja ja paransimme maailmaa, mutta sitten Visan onkeen nykäisi ja oli selvää, että kala ei ollut kurkku. Vahvan kalan väsytys, haaviminen ja ylävitoset – menikö metri rikki?

Visa ja 97 cm

Ei aivan – 97 cm ja viikonlopun suurin kala. Miestä naurattaa, ja siihen onkin aihetta.

Loppupäivän ongimme tyhjää tuulen pauhatessa saaren takana, mutta mielen myrskyt oli taannutettu. Viikonloppu uusien ystävien ja vanhojen tuttujen kanssa jäi varmasti meille kaikille mieleen, jos ei muuten, niin ne lauantaiset paistetut silakat nousivat keskusteluun puoliväkisin.

Loppusanat
Molempina iltoina saunan jälkeen mietimme yhdessä kerhon toiminnan edistämistä ja pohdimme Itämeren tilaa. Jaamme varmasti kaikki saman huolen Itämerestä ja mietimme sitä, miten voimme omalta osaltamme auttaa.


Ensi syksyn reissu Särkisaloon on jo kalenterissa, ilmoittautumislinkin löydät sähköpostistasi. Hyppää rohkeasti mukaan, veneistä löytyy paikkoja!
Kireitä siimoja, iloisia ilmeitä ja käykää kalalla.

Syysreissu Elisaareen 2019

Tapiolan kalakerhon perinteinen syysreissu suuntautui lokakuun alussa jälleen kalaisille Inkoon vesille ja tutun turvalliseksi osoittautuneeseen Elisaaren Maurin majaan.

Inkoon Elisaari Barösundin itäpuolella

16 osallistujaa tuli saarelle maitse ja meritse kaikkiaan seitsemän veneen voimin. Osallistujista 15 oli kerholaisia ja 1 tuleva kerholainen. Innokkaimmat majoittuivat veneellään Elisaaressa jo torstain ja perjantain välisen yön.

Antti lähti perjantaiaamuna veneellä Espoosta kohti Elisaarta kalastellen matkalla meritaimenta. Mantereelle oli säätiedotuksessa luvattu räntää vaakasuoraan, mutta merellä ilma oli upea. Perjantain saldona 3 luomua meritaimenta: 55, 69 ja 74 cm, jotka pääsivät tietysti vahingoittumattomina vapauteen.

Meanwhile in Länsiväylä, Espoo.

Perjantaina reissu avattiin yhteisellä illallisella, jonka Elisaaren isäntä tarjoili suoraan Maurin majalle. Illallisella hekumoitiin tulevilla kalasaaliilla ja tutustuttiin uusiin kerholaisiin. Reissuun lähti myös kolme nuorisojäsentä: Otto, Leevi ja Albert, jotka otettiin lämmöllä vastaan.

Kerholaiset illallisella

Lauantaiksi sovittiin kalakisa, jonka isoimman kalan saaja voittaa. Sarjoja oli kaksi: Koko porukan yhteinen kisa ja juniorien kisa. Kohdekaloiksi sovittiin hauki, ahven ja kuha, joiden pituuksille annettiin kertoimet:

  • Hauki – kerroin 1
  • Kuha – kerroin 2
  • Ahven – kerroin 3

Jake avasi pelin, ennen kuin kukaan muu ehti edes vesille: 28 cm ahven. Tämän voittamiseksi piti jo saada vähintään 85 cm hauki. Kova alku!

28 cm pelin avaus

Reilun kymmenen minuutin päästä Vesa otti Räsäsen “Seiskalla” lähes samanmoisen. Tässä vaiheessa haukimiehet miettivät jo lajinvaihtoa, vaikkeivät olleet päässeet vielä kalastamaankaan.

Vesa ja Seiska

Antin venekunta (Antti, Jukka ja Albert) ei kuitenkaan lannistunut, vaan lähti rohkeasti hauen perään. Muutaman pikkuhauen jälkeen Jukka soitti paikalliselle ystävälleen, jonka mökille lähdettiinkin pullakahville. Ei tätä liian tosissaan pidä ottaa.. Kaislikossa kuitenkin mulahti lupaavasti ja ennen pullakahveja käytiinkin kaislikon sisätaskusta hakemassa Abbelle pirteä 74 cm hauki, jolla Abbe siirtyi juniorikisan johtoon.

Abbe ja 74 cm. Kippari tunki väkisin kuvaan

Iltapäivällä tuli pommi: Jaska ja Harri saivat ahvenen jigauksen yhteydessä 94 cm todella pulskan haukimamman. Hieno kala ja heittämällä kisan johtoon!

Jaskan 94 cm haukimamma

Jaska ei selvästikään jäänyt laakereilleen lepäämään, sillä 14 minuutin päästä tuli kuva 33 cm ahvenesta. Nyt tarvittaisiin jo vähintään metrihauki kisan voittoon.. Tämähän kuulostaa ihan kalahenkilöiden kisailulta!

Jaska ja 33 cm aapo

Parinkymmenen minuutin päästä Jake tarjoili Otolle vähän parempaa ahvenpaikkaa ja Otto kiitti: 30 cm ahven ja juniorikisan johtoon.

Otto ja 30 cm. Veneen ja juniorikilpailun johtoon!

Piiiiiiitkän kalattoman tauon jälkeen alkoi iltasyönti ja Antilla parempi hauki kiinni. Riittäisikö kisan johtoon? Abbe haavitsi ja todella pulska kala mitalle: 92 cm. Ei. Kymmenen senttiä vielä vaadittaisiin..

92 cm. Ei mahdu edes kuvaan

Ilta alkoi jo hämärtymään ja suuri osa venekunnista oli jo palannut Elisaaren mökille. Viimeisessä lupaavan näköisessä kaislassa kerhomme kunniapuheenjohtajan, Haukiprofessori Jukan spinneriä vietiin. “Nyt on isompi. Haavi!” Antti heitti kirjaimellisesti lusikan nurkkaan ja otti haavin valmiiksi. Jukan döörin jarru sirisi. On vahva kala! Muutaman minuutin väännön jälkeen mamma näyttäytyi ensimmäisen kerran. Metrikala! Jukka antoi hauen rauhoittua ja kala otettiin haaviin. Jälleen todella hyvinsyönyt mamma: 104 cm ja 8,3 kg ja kisan voitto. Eihän se lisänimi ole tuulesta temmattu.

Haukiprofessori, 104 cm mamma ja ottipeli. Spinneritelineenä Antti

Pitkän kalapäivän jälkeen kokoonnuttiin jälleen Maurin majassa yhteiselle illalliselle, jossa päivän tapahtumien kertailun ja polveilevien puheiden jälkeen suoritettiin juhlalliset palkintojenjaot. Jukka hoiteli kisan 104 cm hauella ja Otto juniorisarjan 30 cm ahvenella. Onnittelut vielä voittajille!

Palkinnoiksi Jukka sai käsintehdyt Rimpula -meritaimenvieheet juhlalaatikossa ja Otto sai Kuusamon Uistimen Jukalle signeeraaman Jukka 7-Räsäsen, joita on aikanaan tehty vain 20 kpl sarja.

Jukka ja 1. palkinto: Rimpula meritaimen -uistimet
Palkinnon luovutus: Haukiprofessori, juniorisarjan voittaja ja Jukka -Räsänen

Sunnuntai jäi kalastuksellisesti melko vaisuksi lukuunottamatta reissun kuopuksen, Leevin, viime hetken haukea. Hymy oli herkässä, vaikka sitä yritettiinkin vähän pidätellä 🙂 Reissu oli kokonaisuudessaan todella onnistunut ja säät suosivat kalastuksen kannalta ehkä liiankin hyvin.

Ensi vuonna syysreissu järjestetään joko täällä tai sitten jossain muualla. Pysykää kuulolla ja pitäkää siimat kireinä!

Punalihaisten parodia 8.6.2019

Tapiolan kalakerhon perinteinen lohikalakilpailu – Punalihaisten parodia – avattiin klo 09:00 kipparikokouksella Morsiussaaressa aurinkoisena aamuna 1 m/s etelätuulen hönkäillessä lämpimästi. Kisaan oli ilmoittautunut 5 venekuntaa:

  1. Venekunta: Antti Rousi/Seppo Salminen
  2. Venekunta: Juha Paasi
  3. Venekunta: Harri Tuominen/Päivi Tuominen/Jarno Kukkonen
  4. Venekunta: Visa Koiso-Kanttila/Otto Koiso-Kanttila
  5. Venekunta: Hans Helin/2 hlöä

, joista Visa ja Otto päättivät siirtyä lohta uistelemaan lähtevän Antin veneeseen liian haastavan taimenkelin takia. Kisaan lähti siten neljä venettä, joista Juha ainoana lähti meritaimenen perään.

Kaikki lohiveneet olivat valinneet kalastusalueeksi Berggrundetin viereisen kanjonin ympäristön; tarkemmin Palkkakuopan, Länsipenkan sekä Nimettömän. Paikat löydät kartalle sijoitettuna täältä.

Reilun puolen tunnin jälkeen vieheiden laskusta klo 11:01 Antin veneen uloin plaanari pysähtyi kuin seinään ja räikkä alkoi laulamaan. Iso kala! Vapa ojennettiin 17-vuotiaalle Otolle ja tässä vaiheessa räikkä ujelsi. Lohi teki 170 jalan ensimmäisen syöksyn ja rauhoittui. Alkoi vääntö Otto vs. Lohi.

Otto voitti. Merilohi 105 cm/12,75 kg

Kala iski Länsipenkalta uloimpaan plaanariin 10 g puntin takana uivaan Tiura Magnumiin värissä 482G. Kala oli todella pirteä ja väsytys kesti parisenkymmentä minuuttia.

Ottipeli. Tiura Magnum 482G

Koska muita lohikalatapahtumia ei kerholaisilla ollut, on vuoden 2019 Punalihaisten parodian voittaja Antin venekunta: Antti, Seppo, Visa ja Otto.

Voittajien on helppo hymyillä. Kuvassa kerholaiset Seppo Salminen, Otto Koiso-Kanttila, Visa Koiso-Kanttila ja Antti Rousi

Kilpailun palkinnot

tarjosivat yhteistyökumppanimme Mistpool Oy sekä Rimpula Uistin

Meritaimenen heittokalastus

Meritaimen. Ajatus villeistä, myrskytuulten kuohuttamista harmaan meren tyrskyistä löytyvistä hopeakyljistä kuohuttaa myös kalastajan mieltä. Jäitä kuitenkin hattuun, sillä luonnonkudusta syntynyt, villi meritaimen on äärimmäisen uhanalaisena rauhoitettu kokonaan Suomenlahdella ja sisävesissä leveyspiirin 64°00’N eteläpuolella [1]. Villin meritaimenen tunnistaa rasvaevästään (Kuva 1). Rasvaevällinen meritaimen on rauhoitettu kokonaan kaikilla merialueilla vuodesta 2019 [1].

Kuva 1.  Kalastajan riemua. Villi meritaimen, joka vapautettiin vahingoittumattomana heti kuvauksen jälkeen

Istutettujen ja kalastettavaksi tarkoitettujen meritaimenten rasvaevä on leikattu pois (Kuva 2). Rasvaevättömiä meritaimenia voi siis huoletta kalastaa ja ottaa ruoaksi, kunhan ne täyttävät alamitan vähimmäisvaatimuksen 50 cm.

Kuva 2. Rasvaevätön (=istutettu) ja alamitan täyttävä meritaimen.

Kalastuspaine on etenkin pääkaupunkiseudulla paikoin kova. Kalastettavaa pitäisi kuitenkin riittää, sillä Suomessa istutetaan vuosittain n. miljoona meritaimenen poikasta [2]. Pelkästään Espoon merialueille istutetaan vuosittain kymmeniä tuhansia meritaimenia [3]. Uudenmaan Ely-keskuksen ylläpitämän istutustilaston mukaan Helsingin ja Espoon merialueelle on esimerkiksi vuosina 2014 ja 2015 istutettu 123340 meritaimenen poikasta (Taulukko 1).

Taulukko 1. Helsingin ja Espoon merialueelle vuosina 2014 ja 2015 tehdyt istutukset [3].

Vuosi Istutetut meritaimenet
Helsinki 2014 28873
Espoo 2014 39522
Helsinki 2015 14875
Espoo 2015 39080

Opettele millä

Ensin pitää tietää millä kalastaa. Meritaimenta kalastetaan tyypillisesti voimakasuintisilla lusikoilla (Kuva 3) tai viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi yleistyneillä sutjakkarunkoisilla ”kevennetyillä”, kaupallisilta mallinimiltään ”Rimpuloilla” (Kuva 4), ”Trutilla”, ”Vajokeilla”, ”Vekkuleilla” ym..

Kuva 3. Sølvkroket Salamander [4]
Nimensä kevennetty uistintyyppi on saanut lakkauksen ja maalipinnan alle, vieheen metallirunkoon, kiinnitetystä kevennemateriaalista, joka tuo uistimeen lisää nostetta; eli aiheuttaa uistimen hitaamman vajoamisen vedessä. Ominaisuus antaa kalastajalle enemmän mahdollisuuksia, kuten hitaamman uiton, matalamman veden kalastuksen, kalan iskurefleksin herättävät vaihtelevat vieheen uittotyypit jne. Kevennettyjä on kaikenmuotoisia: pitkiä ja solakoita (tuulenkalaimitaatiot), lyhyitä ja tanakoita (rannikkovaaput) sekä klassisia uistinmalleja mukailevia (Trutat ym.)

Kuva 4. Tyypillinen ja erittäin kalastava kevennetty: ”Rimpula” [5]
Vapa-kelayhdistelmällä olisi syytä pystyä heittämään pitkähköjä heittoja, sillä kalapaikat ovat usein matalikkojen ja karien tuntumassa, joihin ei veneellä halua ajautua. Samoin rannalta heitettäessä heittopituus on usein kriittinen.

Tarttuessaan uistimeen, meritaimen lähtee varsin usein näyttäviin hyppyihin. Hyvä meritaimenvapa on napakka, mutta riittävän joustava. Vapa voi olla kärki- tai kokotoiminen, kumpi näistä sopii paremmin, on makuasia. Vieheen painoluokaltaan vapa voi olla melkein mitä vain 7-60g väliltä. Tyypillinen painoluokka on 7-28 g, johon 95% taimenuistimista osuukin. Tärkeintä on, että kela-vapakombinaatio on tasapainoinen. Kelaksi käy mainiosti hyrrä- tai avokela; kokoluokitukseltaan n. 2500-3000. Siimaksi sopii esim. 0,12-0,20 mm kuitu- tai 0,30-0,35 mm monofiilisiima. Peruketta ei tarvita. Kuitusiiman hyvä puoli on erinomainen tuntuma, mutta heikkoutena täydellinen joustamattomuus (tätä voidaan kompensoida kokotoimisemmalla vavalla). Monofiililla on päinvastaiset ominaisuudet: suuren venymän takia heikko tuntuma kalaan, mutta vastaavasti venymä tasoittaa kalan tempoiluja. Jälleen: makuasia.

Opettele milloin

Toiseksi on tiedettävä milloin kalastaa. Meritaimenen tyypillistä kalastusaikaa ovat kevät ja syksy. Talvella on luonnollisesti vaikea heittokalastaa ja kesällä taimen vetäytyy syviin vesiin – usein heittokalastajan ulottumattomiin – ja niitä saadaan harvakseltaan lohenuistelun yhteydessä avomereltä.

Keväällä sesonki on parhaimmillaan huhtikuusta toukokuuhun tai veden lämpötilan ollessa 3-12 asteen välissä. Loppuvuoden high-season sijoittuu yleensä loka-marraskuussa tai veden lämpötilan laskiessa alle 12 asteen. Kautta jatkuu pitkälle joulukuulle asti, jos syksy on leuto. Tällöin voi vielä haaveilla ”joulukalasta”, eli itse pyydetystä tuoreesta meritaimenesta joulun graavi- tai savukalapöytään. Ai sitä polleutta ja ylpeyttä, jos tämä onnistuu!

Opettele mistä

Kolmanneksi kannattaa opetella missä kalat lymyävät. Likimain kaikille heittokalastettaville taimenpaikoille yhteistä ovat kivikko- ja kalliorannat, matalikot ja karikot.

Keväällä meritaimenia kannattaa etsiä ”lämpötaskuista”, eli melko tarkkaan rajatuista alueista, joissa veden lämpötila on selvästi ympäröiviä vesialueita korkeampi (Kuva 3). Tällaisia lämpötaskuja ovat mm. matalat – etelään avautuvat – lahdet, jossa aurinko on päässyt lämmittämään vettä muuta ympäristöä lämpimämmäksi. Lämpötila-anturin sisältävä kaikuluotain on tällaisten paikkojen löytämiseksi aivan oleellinen kapistus. Veden lämpötilan noustessa yli 12 asteen kannattaa suunnata jo lahtien ulkopuolelle karikoiden ja ulompien luotojen rannoille.

Kuva 3. Kevään meritaimenpaikka [6]
Alkusyksystä meritaimen löytyy todennäköisimmin uloimmilta luodoilta, matalikoilta ja karikoilta (Kuva 4). Hyvässä paikassa pitäisi löytyä syvää vettä vieressä ja avomeri lähellä. Tällöin toimii mm. klassinen tyrskykalastus, kun aallot kuohuttavat kivikoita tai kallioita ja alueella on runsaasti pintavirtausta ja hapekasta vettä. Syksyllä toimivat kivikkorannat, tyrskyt ja luotojen sekä isojen kivien taakse mainingeista syntyneet peilit. Tuulisella säällä myös tuulen suunnalla on merkitystä. Saarten tai luotojen niemenkärkien taakse muodostuu virtauksia, joista on hyvät mahdollisuudet löytää kaloja. Etsi siis saaria, joiden rannan suuntaisesti tuuli puhaltaa ja kalasta rannan jälkeisiä matalikkoja. Syksyn edetessä meritaimen tulee yhä sisemmäksi saaristoa ja aivan loppukaudesta kalat löytyvät usein sisäsaariston kivikkorantojen rantavesistä.

Kuva 5. Alkusyksyn vyöhyke meritaimenen kalastukselle [6]

Opettele miten

Epäsäännöllisesti kelaten. Vaihtelevin uittotekniikoin. Vajotuksin. Pysäytyksin.

Meritaimen ei ole hauki. Hauki iskee monesti samalla silmänräpäyksellä, kun uistin losahtaa veteen. Meritaimen ei. Heitä viehe oletetun kalapaikan ohi tai yli – älä päälle. Pyri uittamaan viehe oletetun ottipaikan yli ja tee pysäytyksiä koko sisäänkelauksen ajan tarpeeksi usein! Kelaus, stoppi, kelaus, stoppi. Toista uittotyyliä koko vieheen sisäänkelauksen ajan. Etenkin puikkomaisen kevennetyn tai rannikkovaapun uintia voi vielä tehostaa kevyillä vavan kärjen nykäisyillä. Tee AINA veneen vierellä viimeinen pysäytys! Todella usein kala seuraa aivan veneen viereen ja sen voi saada vielä iskemään. Meritaimen käy hyvin usein ”kopauttamassa” vieheitä. Kelattaessa pysy herkistyneenä pienille tuntemuksille siimassa. Kopaisut voivat olla hyvin kevyitä, eikä ikinä ole täyttä varmuutta, hipaisiko viehe rakkolevän lehteä vai oliko kyseessä meritaimenen näykkäisy. Jos on pienikin epäily, että kyseessä saattoi olla kala, keskity uittotekniikkaan: kiihdytä kelaamista ja pysäytä. Siellä missä on yksi, on usein monta. Monesti kaloja on samassa paikassa useampia, varsinkin keväällä. Jos saat kalan tai tärpin, niin jatka kalastusta samalla alueella.

Lähteet

[1] Maa- ja metsätalousministeriö. Pyyntimitat ja rauhoitukset. Verkkosivu. Saatavilla 27.9.2018 https://mmm.fi/kalastuslaki/pyyntimitat-ja-rauhoitukset

[2] Helsingin Sanomat 30.3.2015. Saatavilla 27.9.2018 https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002812748.html

[3] Raportti: Helsingin ja Espoon edustan merialueen kalataloudellinen yhteistarkkailu vuosina 2014 ja 2015. Kala- ja vesitutkimus Oy. Saatavilla 27.9.2018 https://www.portofhelsinki.fi/sites/default/files/attachments/RAPORTTI_Helsingin_ja_Espoon_merialueen_kalataloudellinen_yhteistarkkailu.pdf

[4] LureShop EU. Verkkosivu. Saatavilla 27.9.2018 https://www.lureshop.eu/solvkroken-salamander-allround-sd-8-1cm-24g.html

[5] Rimpula Uistin. Verkkosivu. Saatavilla 27.9.2018  https://www.facebook.com/rimpula.fi/

[6] Google Maps sateliittikuva. Verkkosivu. Saatavilla 27.9.2018 https://www.google.com/maps

Venekalastuskilpailu 12.9.2015

Tapiolan Kalakerhon perinteinen venekalastuskilpailu pidettiin lauantaina 12.9. saaritukikohta lähtö- ja maalipaikkana. Kisaan ilmottautui yhteensä kahdeksan venekuntaa ja niissä yhteensä kolmetoista ansioitunutta kalastajaa.

Jo aiemmin paljon ennen kilpailupäivää oli virinnyt jäsenten keskuudessa keskustelua siitä, miten uudemmilla ja nykyaikaan paremmin istuvilla säännöillä voisimmekaan järjestää tämänvuotisen kisan vanhojen kalasaaliin kokonaispainon punninnan sijasta.
Kilpailun alussa kävimme runsasta mutta antoisaa keskustelua säännöistä, ja päädyimme siihen että kaikkien eri kalalajien yhteismitta ratkaisee paremmuuden siten, että punnitukseen saa kukin venekunta halutessaan tuoda näytille kaksi haukea, kolme kuhaa ja viisi ahventa sekä lisäksi jonkun n.s. jokerilajin edustajan. Sovimme myös, että on mahdollista valokuvata saaliit mittatikun päällä ja esittää kuva maalissa. Lisäksi noudatimme vanhaa tapaa kalastaja/ vapa/ syötti soveltaen kuitenkin niin että ne kolme venekuntaa joissa oli vain yksi osanottaja saivat kalastaa kahdella vavalla yhtä aikaa.

Kilpailu käynnistyi mitä mukavimmassa lämpöisessä auringonpaisteessa aamulla klo 10.00, ja päättyi iltapäivällä klo 15.00 takaisin saaritukikohdassa. Tällä kertaa lähes kaikki venekunnat toivat mittaukseen haukia ja ahvenia ja jopa yksi lahnakin jokerina oli mittauksessa mukana.

Tulokset muodostuivat venekunnittain seuraaviksi:

1. Vesa Tilli ja Mikko Hirvensalo: Kaksi haukea yhteensä 80 cm,
2. Leo-Kalevi Linden: Kolme ahventa ja yksi lahna yht. 76 cm,
3.Päivi ja Harri Tuominen: Yksi hauki 62,5 cm,
4.Harri ja Jaakko Pakarinen: Kaksi ahventa yht. 47,5 cm,
5. Kari Mann ja Markku Tapiola: Yksi hauki 35 cm,
6. Sami Töytäri sekä Lassi Partanen sekä Markku Sarholm yhdessä Miikka Vinnikaisen kanssa jäivät tällä kertaa valitettavasti ilman tulosta.

Palkintojen jaon jälkeen riitti kaikilla hauskoja juttuja eväiden syönnin yhteydessä koskien päivän kalatapahtumaa ja sopimiamme sääntöjä, jotka tuntuivat sopivat tähän kisaan oikein mukavasti. Lisäksi keskusteluissa vilahteli vielä uusiakin sääntöehdotuksia jatkoon tälle venekalastuskilpailulle, mutta niistä varmasti tulee vielä lisääkin keskustelua myöhemmin tapaillessamme saaritukikohdassa.

Kiitos kaikille osanottajille! terv. Markku Tapiola