Kuhakisa 2.8.2014

Tapiolan Kalakerhon perinteeksi muodostunut Kuha -kisa pidettiin lauantaina 2.8.2014, ja kisa-ajaksi oli sovittu klo 17.00 – 21.00 välinen aika. Lähtö tapahtui leppoisan mutta tieteellisen tarkan ohjaajakokouksen jälkeen mukavan lämpöisessä ja aurinkoisessa säässä lievän etelätuulen vallitessa luonnollisesti saaren uudelta laiturilta. Sinne myös kaikki kuusi osallistunutta venekuntaa kalastajineen saapuivat täsmällisesti klo 21.00 mennessä vaihtelevin kalasaaliidensa sekä mukavien kalajuttujensa kera.
Säännöiksi sovimme, että `pinaalit` jaetaan ensin kuhien kappalemäärän mukaan ja tasatuloksen sattuessa mitataan kaikkien kalojen yhteispituus senteissä.
Osanottajia oli yhteensä kahdeksan henkeä jakautuen kuuteen eri venekuntaan, ja lopputulokset muodostuivat seuraavan laisiksi:

Sijoitus Henkiö/-t Tulos Venekunta

1. Lassi Partanen 2 kuhaa: (47cm ja 40cm) `Super Matti-Myöhäinen`

2. Markku Sarholm 1 kuha (42cm) `Team Möhis`
Miikka Vinnikainen

3. Sami Töytäri 1 kuha (41cm) `Matti Myöhäiset`
Markku Tapiola

Seuraaville sijoille 4. – 6. sijoittuneet Päivi ja Harri Tuominen (Venekunta `Jeanette`) ja Kari Mann (Venekunta `Noname`) jäivät tällä kertaa valitettavasti ilman kaloja.

Yhteenvetona lienee oikein todeta, että mikäli kisa olisi päättynyt tunninkin verran myöhemmin, niin tulokset kajojen määrän ja koon suhteen olisivat olleet varmasti moninkertaiset sillä niin rauhalliseksi ja tyyneksi keli muuttui kotimatkalla juuri ennen auringonlaskua. Näin mm. Töytärin Sami nappasi todella pullukan 53cm kuhan, ja muutenkin siinä samalla alueella oli isojen kalojen pintatärppejä useita, mutta vain tuo yksi lujaleukainen tuli veneeseen asti.
Kiitos kaikille osanottajille mukavasta tapahtumasta, nähdään taas kalareissuilla saaressa!

Kisaterveisin Markku Tapiola

Vastaa