Kuhakisa 2015 – rapskua

Tapiolan Kalakerho r.y.:n perinteeksi muodostunut vuotuinen kuhakisa pidettiin lauantaina 25.7.2015. Lähtö- ja maalipaikaksi oli luonnollisesti sovittu kerhon saaritukikohta. Kisa-ajaksi oli sovittu klo 17 – 21 välinen aika, jota myös sää suosi miedon tuulen ja puolipilvisen kelin valitessa.

Kilpailuun ilmottautui yhteensä viisi venekuntaa henkilömäärän kohotessa yhdeksään toinen toistaan kovempaan kakamieheen. Valitettavasti tänä vuonna yhtään naispuolista osanottajaa ei ilmaantunut kilpailuun.

Säännöiksi sovimme 1 vapa / 1 kuva / henkilö, mutta kuitenkin painouistin + vaappu oli sallittua. Sovimme myös että alamitta kuhille on 42 cm ettei tule kysymystä siitä onko k.o. saalis saatu Espoon vai Kirkkonummen puolelta. Lisäksi sovimme että punnitukseen klo 21 tuodaan vain siis ylämittaiset ja paremmuusjärjestyksen ratkaisee kalasaaliin yhteispaino grammoissa.

Venekuntien saapuessa kisa-ajan loputtua tukikohtaan punnitustilaisuuteen, oli hämmästys suuri: Yksikään viidestä venekunnasta ei tuonut yhtään mittakalaa mukanaan, joten yhdessä totesimme että tämä oli tällainen kuha -kisa tällä kertaa.
Näin todettuamme päätimme yksimielisesti, että jätämme Seppo Suurosen kisaan järjestämät palkinnot jakamatta, ja jaamme ne sitten tulevan syksyn Venekalastuskilpailussa 12.9. palkintoina.

Kiitos kaikille osanotosta!

Terv. Markku Tapiola

Kategoria(t): Kalajutut ja reissuraportit, Reissuraportit, Tapahtumat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa