Nuorten syysretki Morsiusaareen 2010

Perjantai oli aurinkoinen, lämpötila yli 10 astetta ja vain heikko tuuli. Olosuhteet kalastusretkelle erinomaiset. Lastailimme Hyvösen Tapsan ja Lindenin Leksan kanssa ruoka ja muita tarvikkeita veneisiin. Kovan työn jälkeen saimme 17 nuorta ja valtavasti tavaraa Klobbenilta Brudholmenin-saareen.

Alkuviikosta ahventa tuli hyvin. Päivällä kuitenkin kuultiin huhuja, että kalan syönti olisi huonontunut. Lähdin parin pojan kanssa kokeilemaan tilannetta, muiden jäädessä leiriytymään ja paistamaan makkaraa. Todellisuus selvisi nopeasti. Kalan syönti tulisi olemaan huonoa. Mökit tulivat todella täyteen yöpyjiä, mutta kaikille löytyi jonkinlainen nukkumispaikka.

Aamulla kuudelta aloittelimme Tapsan kanssa puuron keittämisen ja aamupalan esille laittamisen. Ensimmäiset veneet lähtivät kalastamaan ennen kahdeksaa. Kaikille nuorille löytyi paikka veneestä, sillä olimme saaneet mukaan kuusi venettä. Jo illalla todettu huono syönti jatkui. Lounaaseen mennessä saatiin muutama kilo ahvenia sumppuun odottamaan ruoaksi valmistamista ja kilpailuun hauki ja särkiä.

Saimme kalastaa aamupäivän rauhassa, sillä Heidi ja Reka tulivat keittämään hernekeittoa lounaaksi. Jälkiruuaksi Heidi paistoi lettuja. Iltapäivällä jatkui kalastus. Koska kalaa saatiin heikosti, vaihdoimme päivälliseksi suunnitellun paistetun kalan lihaan. Lähdin Annikan ja Suvin kanssa kalastamaan ja samalla tekemään ruoka hankintoja. Tulomatkalla saatiin muutama komea ahven. Annikan ahven painoi 390 g. Päivällä oli aurinkoista ja lämpötila 18 astetta.

Illalla paistoimme porsaan sisäfileitä,  kanttarellejä ja suppilovahveroita sekä grillasimme maissintähkiä. Päivällistä söimme kuun valossa, aivan tyynessä säässä. Kyllä kelpasi.

Yöllä alkoi tuulla pohjoisesta. Puuron keittäminen ja aamupalan syönti piti siirtää grillipaikalta hirsimökille. Kalan syönti pysyi edelleen huonona. Sen verran ahventa oli kuitenkin saatu, että kalakeittoon riittäisi aineksia. Fileitä jäi vielä nelisen kiloa nuorille kotiin viemiseksi.

Kalastuskilpailuna oli kahden kalalajin Specimen-kilpailu. Vertailupainoina käytettiin Specimen 2010-kilpailun painoja, mutta vain kaksi kalalajia kilpailijaa kohti hyväksyttiin. Kilpailun voitti Riku Vihersola, komealla 300 g:n särjellä ja hieman pienemmällä ahvenella.

Kovan urakan jälkeen saatiin kaikki nuoret ja tavarat takaisin Klobbenin-rantaan.  Leksa jäi vielä siivoamaan mökkejä ja lepäilemään yöksi. Tapani ajeli veneensä Marjaniemeen. Onneksi tuuli tyyntyi iltapäivällä.

Kaiken kaikkiaan viikonlopusta selvittiin hyvin, koska olosuhteet olivat niin hyvät. Sateella ruoan valmistus näin suurelle joukolle olisi ollut todella hankalaa. Nytkin vetäjät joutuivat olemaan keittohommissa lähes koko saaressa olo ajan, joten nuorten valvominen ja rannalta kalastuksen opastaminen jäivät liian vähäiseksi.

Kiitokset nuorille ja vetäjille hienosta retkestä. Myös erityskiitokset Tapiolan Kalakerholle, että saimme tulla vierailulle hienoon saareenne. Loppujen lopuksi kalaakin tuli oikein sopivasti.

Jaakko Pakarinen

Vastaa