Tapiolan Kalakerhon kevätretki Vuosnaisiin 2023

-teksti ja kuvat Tero Salminen –

Kerho teki odotetun kevätretken huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Saaristomeren kauniille merialueelle. Kisakeskukseksi valikoitui syksyn -22 reissulta tuttu Vuosnaisten meriasema, jossa majoittuisimme sekä nauttisimme meriaseman kokin valmistaman aamupalan ja päivällisen yhdessä.

Fasiliteetit Vuosnaisissa ovat mahtavat: mökit ovat tilavia, ravintolan ruoka erinomaista, ramppi betonia, suojaiset vieraspaikat veneille ja riittävästi parkkitilaa myös trailereille. Ja kalavedet tietysti vertaansa vailla.

Vuosnaisten meriasema (https://www.vuosnaistenmeriasema.com/satamakartta)

Perjantai
Espoosta lähti perjantaiaamuna matkaan 10 innokasta kalastajaa ja pari venettä, ja kaksi kerholaista saapui Vuosnaisiin vesiteitse – perillä meitä oli tusina innokasta onkijaa. Jälleen kerran voin ilokseni todeta, että kaikille halukkaille oli paikka veneessä sekä osaavat kipparit ruorin takana.


Kauas on pitkä matka, eikä Vuosnainen tee tästä poikkeusta. Vaikka aloitimme moottorimarssin aikaisin, niin Vartsalan lossin selätyksen ja varusteidenvaihdon jälkeen pääsimme vesille vasta alkuiltapäivästä. Suunnitelma oli kaikissa veneissä sama: taimenen perään.


Päätös taimenenkalastuksesta oli helppo, sillä keli oli suotuisa: sopiva vedenlämpö, miedohko lounaanpuoleinen tuuli ja auringonpaiste. Lauantaiksi luvattu nouseva tuuli osaltaan avitti päätöksentekoa; todennäköisesti seuraavina päivinä ei kivikon reunassa roikkuminen tuntemattomilla vesillä olisi kovin mielekästä tai edes järkevää.


Vaikka miehissä oli intoa kuin ilmapalloissa niin jalka ei aivan osunut lankulle: Jorma karkuutti isomman kalan mutta muissa veneissä oli hiljaisempaa. Syitä hiljaiseen päivään on varmasti monia; pitkään jatkunut kylmä säätila ja matalla vellonut vesi eivät varmasti auttaneet lämpöhakuisen salmonoidin etsinnässä. Venekunnat kyllä löysivät lämpötaskuja, mutteivät kaloja. Pohjoisen puolen veneet valittelivat levän vaikeuttaneen kalastusta, oma venekuntani oli etelän puolella – meillä näkyvyys oli yli 3,5 m eikä levää näkyvissä.
Kun alkuillan sääennuste piti paikkansa ja tuuli navakoitui sekä kääntyi luoteeseen, niin iltapäivän lämmössä paistattelu vaihtui karvarukkasten kaivamiseen viimeisellä legillä takaisin Vuosnaisiin. Perillä kokki oli taikonut kasaan loistavan päivällisen, ja innokkaimmat kävivät kyökin puolella tiedustelemassa uunilohen reseptiä.

Lauantai
Aamupalan ääressä oli hyvä kerrata eilistä ja miettiä tulevaa. Perjantai-iltana noussut tuuli ei ollut yön aikana tyyntynyt, vaan navakoitunut entisestään. Venekunnat päättivät lähteä hauen perään, ja meidän venekuntamme haaveili kutuahvenista, jos niitä tuntemattomilta vesiltä löydettäisiin.
Reissua varten perustettu WhatsApp-ryhmä alkoi laulamaan heti aamusta, kun Miitri avasi pelin:

Kun muut venekunnat onkivat tyhjää, jos selästä koukutettuja ryhmynaamaisia kutulahnoja ei lasketa, niin reissun kuopus kyykytti meitä kaikkia. Vanhassa voi olla vara parempi, mutta ei se saalista takaa. Miitrin näkemys hauen sielunelämästä oli kohdekalan kanssa samalla aaltopituudella ja tapahtumia riitti pitkin päivää, isoin mörkö venytti mittaa 92 cm.

Meidän venekuntamme etsi ahvenia, mutta kartalta aiemmin katsellut paikat osoittautuivat huomattavan paljon karummiksi kuin olin aiemmin ajatellut eikä niistä ahvenia löytynyt. Kun suurimmassa hotspotissa ruopattiin ja koko suuri lahti oli savisen veden sumentama, niin pelikirja ahventen osalta alkoi olla taputeltu. Löysimme vielä loppupäivän viimeisestä spotista kohdekaloja, mutta emme keinoja niiden narraamiseksi.


Lauantain tuuli oli juuri niin navakkaa kuin meteorologi oli ennustanut, aamusta asti noussut puhuri oli päässyt ronskeihin lukemiin iltapäivän kääntyessä iltaan. Tämä tietysti osaltaan vaikutti kalastukseen ja kalastettaviin paikkoihin: isohkon veneen pitäminen keulamoottorilla matalassa sotkee vähintään paikat, vaikka paikallaan pysytäänkin. Naruankkuriin ei nykypäivän kalastaja helposti tartu, vaikka jälkiviisaana sen käyttö olisi ollut toisissa paikoissa perusteltua.

Mikon venekunta oli tätä myräkkää väistääkseen siirtynyt saarten suojiin kalastamaan sitä kuuluisaa viimeistä paikkaa, vihonviimeistä mahdollisuutta. Tuuli ujelsi siimoissa ja aukon kohdalta osunut tuuli puski venettä kohti rantaa, heitto toisensa jälkeen – ei kontakteja. Miesten ahavoituneissa kasvoissa paistoi päivän pituus ja kippari käänsi keulan kohti kotisatamaa, kohti lämmintä päivällistä. Mutta vielä se viimeinen heitto, se viimeinen mahdollisuus. Tärppi, toinenkin – kala kiinni!

Ja niin se perjantaina kaikkia venekuntia vältellyt hopeaharkko oli haavissa. Sepon ensimmäinen meritamen, 56 cm:n mittainen harvapilkkuinen luonnonkala, sai ansaitun vapautensa nopean kuvauksen jälkeen. Miehillä oli hymy herkässä ja mieli kohosi kerrasta.
Illallisella kävimme läpi päivän koettelemuksia ja nautimme keittiön mahtavista herkuista kaksi päivää marinoitujen, voissa paistettujen, ruis- ja korppujauhoissa leivitettyjen silakkapihvien herättäessä äänekästä hyväksyntää. Taas keittiön ovella oli ruuhkaa, kun joku kävi keittiössä kyselemässä reseptiä.

Sunnuntai
Sunnuntaiaamuna keli ei miehiä hellinyt, lauantaina puhallellut tuuli oli yön aikana kerännyt lisää puhtia ja oli miltei myrskylukemissa – ennuste lupasi myräkän pahenevan päivän aikana. Lopulta kalaan lähti kaksi venettä. Kunniapuheenjohtaja Jukka lähti kotia kohti kovenevassa tuulessa, koska turvallinen kotiinpaluu ei olisi iltapäivällä välttämättä enää onnistunut.


Meidän venekuntamme suuntasi samoille paikoille, joista Miitri & co olivat saaneet paljon kontakteja lauantaina, sieltä ne kalat löytyisivät tänäänkin. Valitettavasti tuuli puski suoraan läpi eikä kalastamisesta tullut tuon taivaallista. Luikkiessamme häntä koipien välissä kohti suojaisempia vesiä tuli pienehkön selän kohdalla selväksi, kumpi on voimakkaampi, luonto vai ihminen. Veneen rajoja ei etsitty eikä löydetty, mutta oli selvää, että tuulessa ei voinut kalastaa.


Onneksi saaristomerellä on paljon saaria, kartta auki ja piiloon. Uudet paikat, mutta vanhat kujeet. Aikamme oioimme siimoja ja paransimme maailmaa, mutta sitten Visan onkeen nykäisi ja oli selvää, että kala ei ollut kurkku. Vahvan kalan väsytys, haaviminen ja ylävitoset – menikö metri rikki?

Visa ja 97 cm

Ei aivan – 97 cm ja viikonlopun suurin kala. Miestä naurattaa, ja siihen onkin aihetta.

Loppupäivän ongimme tyhjää tuulen pauhatessa saaren takana, mutta mielen myrskyt oli taannutettu. Viikonloppu uusien ystävien ja vanhojen tuttujen kanssa jäi varmasti meille kaikille mieleen, jos ei muuten, niin ne lauantaiset paistetut silakat nousivat keskusteluun puoliväkisin.

Loppusanat
Molempina iltoina saunan jälkeen mietimme yhdessä kerhon toiminnan edistämistä ja pohdimme Itämeren tilaa. Jaamme varmasti kaikki saman huolen Itämerestä ja mietimme sitä, miten voimme omalta osaltamme auttaa.


Ensi syksyn reissu Särkisaloon on jo kalenterissa, ilmoittautumislinkin löydät sähköpostistasi. Hyppää rohkeasti mukaan, veneistä löytyy paikkoja!
Kireitä siimoja, iloisia ilmeitä ja käykää kalalla.

Syysreissu Elisaareen 2019

Tapiolan kalakerhon perinteinen syysreissu suuntautui lokakuun alussa jälleen kalaisille Inkoon vesille ja tutun turvalliseksi osoittautuneeseen Elisaaren Maurin majaan.

Inkoon Elisaari Barösundin itäpuolella

16 osallistujaa tuli saarelle maitse ja meritse kaikkiaan seitsemän veneen voimin. Osallistujista 15 oli kerholaisia ja 1 tuleva kerholainen. Innokkaimmat majoittuivat veneellään Elisaaressa jo torstain ja perjantain välisen yön.

Antti lähti perjantaiaamuna veneellä Espoosta kohti Elisaarta kalastellen matkalla meritaimenta. Mantereelle oli säätiedotuksessa luvattu räntää vaakasuoraan, mutta merellä ilma oli upea. Perjantain saldona 3 luomua meritaimenta: 55, 69 ja 74 cm, jotka pääsivät tietysti vahingoittumattomina vapauteen.

Meanwhile in Länsiväylä, Espoo.

Perjantaina reissu avattiin yhteisellä illallisella, jonka Elisaaren isäntä tarjoili suoraan Maurin majalle. Illallisella hekumoitiin tulevilla kalasaaliilla ja tutustuttiin uusiin kerholaisiin. Reissuun lähti myös kolme nuorisojäsentä: Otto, Leevi ja Albert, jotka otettiin lämmöllä vastaan.

Kerholaiset illallisella

Lauantaiksi sovittiin kalakisa, jonka isoimman kalan saaja voittaa. Sarjoja oli kaksi: Koko porukan yhteinen kisa ja juniorien kisa. Kohdekaloiksi sovittiin hauki, ahven ja kuha, joiden pituuksille annettiin kertoimet:

  • Hauki – kerroin 1
  • Kuha – kerroin 2
  • Ahven – kerroin 3

Jake avasi pelin, ennen kuin kukaan muu ehti edes vesille: 28 cm ahven. Tämän voittamiseksi piti jo saada vähintään 85 cm hauki. Kova alku!

28 cm pelin avaus

Reilun kymmenen minuutin päästä Vesa otti Räsäsen “Seiskalla” lähes samanmoisen. Tässä vaiheessa haukimiehet miettivät jo lajinvaihtoa, vaikkeivät olleet päässeet vielä kalastamaankaan.

Vesa ja Seiska

Antin venekunta (Antti, Jukka ja Albert) ei kuitenkaan lannistunut, vaan lähti rohkeasti hauen perään. Muutaman pikkuhauen jälkeen Jukka soitti paikalliselle ystävälleen, jonka mökille lähdettiinkin pullakahville. Ei tätä liian tosissaan pidä ottaa.. Kaislikossa kuitenkin mulahti lupaavasti ja ennen pullakahveja käytiinkin kaislikon sisätaskusta hakemassa Abbelle pirteä 74 cm hauki, jolla Abbe siirtyi juniorikisan johtoon.

Abbe ja 74 cm. Kippari tunki väkisin kuvaan

Iltapäivällä tuli pommi: Jaska ja Harri saivat ahvenen jigauksen yhteydessä 94 cm todella pulskan haukimamman. Hieno kala ja heittämällä kisan johtoon!

Jaskan 94 cm haukimamma

Jaska ei selvästikään jäänyt laakereilleen lepäämään, sillä 14 minuutin päästä tuli kuva 33 cm ahvenesta. Nyt tarvittaisiin jo vähintään metrihauki kisan voittoon.. Tämähän kuulostaa ihan kalahenkilöiden kisailulta!

Jaska ja 33 cm aapo

Parinkymmenen minuutin päästä Jake tarjoili Otolle vähän parempaa ahvenpaikkaa ja Otto kiitti: 30 cm ahven ja juniorikisan johtoon.

Otto ja 30 cm. Veneen ja juniorikilpailun johtoon!

Piiiiiiitkän kalattoman tauon jälkeen alkoi iltasyönti ja Antilla parempi hauki kiinni. Riittäisikö kisan johtoon? Abbe haavitsi ja todella pulska kala mitalle: 92 cm. Ei. Kymmenen senttiä vielä vaadittaisiin..

92 cm. Ei mahdu edes kuvaan

Ilta alkoi jo hämärtymään ja suuri osa venekunnista oli jo palannut Elisaaren mökille. Viimeisessä lupaavan näköisessä kaislassa kerhomme kunniapuheenjohtajan, Haukiprofessori Jukan spinneriä vietiin. “Nyt on isompi. Haavi!” Antti heitti kirjaimellisesti lusikan nurkkaan ja otti haavin valmiiksi. Jukan döörin jarru sirisi. On vahva kala! Muutaman minuutin väännön jälkeen mamma näyttäytyi ensimmäisen kerran. Metrikala! Jukka antoi hauen rauhoittua ja kala otettiin haaviin. Jälleen todella hyvinsyönyt mamma: 104 cm ja 8,3 kg ja kisan voitto. Eihän se lisänimi ole tuulesta temmattu.

Haukiprofessori, 104 cm mamma ja ottipeli. Spinneritelineenä Antti

Pitkän kalapäivän jälkeen kokoonnuttiin jälleen Maurin majassa yhteiselle illalliselle, jossa päivän tapahtumien kertailun ja polveilevien puheiden jälkeen suoritettiin juhlalliset palkintojenjaot. Jukka hoiteli kisan 104 cm hauella ja Otto juniorisarjan 30 cm ahvenella. Onnittelut vielä voittajille!

Palkinnoiksi Jukka sai käsintehdyt Rimpula -meritaimenvieheet juhlalaatikossa ja Otto sai Kuusamon Uistimen Jukalle signeeraaman Jukka 7-Räsäsen, joita on aikanaan tehty vain 20 kpl sarja.

Jukka ja 1. palkinto: Rimpula meritaimen -uistimet
Palkinnon luovutus: Haukiprofessori, juniorisarjan voittaja ja Jukka -Räsänen

Sunnuntai jäi kalastuksellisesti melko vaisuksi lukuunottamatta reissun kuopuksen, Leevin, viime hetken haukea. Hymy oli herkässä, vaikka sitä yritettiinkin vähän pidätellä 🙂 Reissu oli kokonaisuudessaan todella onnistunut ja säät suosivat kalastuksen kannalta ehkä liiankin hyvin.

Ensi vuonna syysreissu järjestetään joko täällä tai sitten jossain muualla. Pysykää kuulolla ja pitäkää siimat kireinä!

Venekalastuskilpailun tulokset 2019

Tapiolan Kalakerhon venekalastuskisa pidettiin lauantaina 21.9.2019. Kisan aloitus, sääntöjen sopiminen ja saaliiden mittaus tapahtui saaritukikohdassamme. Kisa käytiin aamun klo 10.00 ja iltapäivän klo 15.00 välisenä aikana. Sää tuona lauantaina oli pilvinen tuuli oli mieto, eikä sadettakaan saatu itse kisan aikana kun pienet kuurot siellä täällä, joten odotukset hyviin kalasaaliisiin olivat korkealla osanottajien mielissä ja antoivat odottaa mukavia kalastustapahtumia.

Kisaan saaritukikohtaan ilmoittautui neljä venekuntaa. Säännöiksi sovittiin venekohtainen kisa vapa per kalastaja -periaatteella, ja kalojen yhteispituus ratkaisi. Mittaukseen hyväksyttiin kaloja seuraavasti:  1 hauki,  3 ahventa,  1 kuha ja 1 jokerikala oman valinnan mukaan. Alamitan täyttävät kalat voi tietysti ottaa saaliiksi, mutta kilpailukalan kuvaaminen mitan päällä riitti, mikäli kalan halusi vapauttaa.

Ihmetys kisan päätyttyä osanottajien joukossa oli melkoinen, sillä tulokset muodostuivat seuraavanlaisiksi:
Tulos          Venekunta/ henkilöt                               Tulos
1.                Juha Paasi ja Mika Vanari                   Hauki  70 cm
2.                Antti Rousi                                              Hauki  69 cm
3.                Harri ja Jaakko Pakarinen                   Hauki 44 cm
4.                Sami Töytäri ja Markku Tapiola         Ei tulosta

Palkinnoksi kisan voittaja sai upeita käsintehtyjä Rimpula Uistimia syksyn meritaimenkauteen.

Vaikka sää ja keli kisan alussa tuntui suotuiselta hyvien kalasaaliiden kannalta, ei mittaus- ja palkintojenjakotilaisuuteen saatu kuin nuo yllä mainitut kolme haukea. Mitä ihmettä mahtaa olla tapahtunut Espoonlahden vesialueilla kun saalis kaikilla venekunnilla jäi todella vähäiseksi. Ei voi syyttää edes tuultakaan, sillä se oli todella mieto vaikka puhalsikin luoteen suunnasta. Joka tapauksessa Kiitos kaikille osanottajille ja kalaisia syysreissuja! Tapaamme näissä merkeissä taas vuoden kuluttua!

Terv.  Markku Tapiola