Kuhakisa 2019

Tapiolan Kalakerhon Kuhakisa pidettiin tänä vuonna lauantaina 3.8. klo 14.00 – 20.00 ja perinteisesti kisa alkoi saaresta ja myös päättyi sinne. Mukaan ilmoittautui kahdeksan venekuntaa, joissa oli yhteensä neljätoista toinen toistaan kovempia kalastajia. Ilahduttavaa oli, että mukaan tuli myös useampiakin nuorempia kalastajia.

Sää kilpailupäivänä oli puoli aurinkoinen, ja tuultakin oli ajoittain kohtalaisesti aina viittä vaille vaahtopäiksi asti. Ikäväksemme tuulen suunta oli koko päivän ajan pohjois-koillisesta, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa kuhien saantiin. Ajankohtakin saaliin saantiin saattoi tänä vuonna olla hieman myöhäinen, vaikka yritys kaikissa venekunnissa oli varmasti kovaa luokkaa.Valitettavasti saaliit jäivät tänä vuonna ennen näkemättömän laihoiksi, sillä yksikään venekunta ei saanut narrattua yhtään kuhaa saaliikseen. Suurin syy moiseen lienee käännettäväksi tuulen suunnan ja kovuuden piikkiin.

Seuraavassa alla kisaan osallistuneet venekunnat henkilöittäin:

  1. Jaakko Pakarinen
  2. Pertti Metsävuo
  3. Päivi ja Harri Tuominen, Jarmo Kukkola, Juha Lindqvist
  4. Tomi ja Joonas Vauhkonen (9v)
  5. Kari Mann
  6. Yngve Winqvist
  7. Visa, Otto ja Leevi Koiso-Kanttila
  8. Sami Töytäri ja Markku Tapiola

Näin kävi tänä vuonna tässä perinteisessä Kuha -kisassamme, mutta uutta yritystä odotellessa ensi kesänä. Kiitos kaikille osanottajille ja hyvää kesän jatkoa!

Terveisin   Markku Tapiola