Ongella Saunalahden 5. -luokkalaisten kanssa

Saunalahden koulun 5. -luokkalaisten opettaja Elena otti Tapiolan kalakerhoon yhteyttä halutessaan laajentaa opetustaan pelkistä kalalajeista kalastukseen toiminnallisena ilmiönä. Tartuimme oitis ehdotukseen ja järjestimme lapsille ongintaan painottuvan tapahtuman 12.9.2019 Kivenlahden satamaan, joka oli sopivasti kävelymatkan päästä koululta.

Tapahtumapäivän säästä tuli kertakaikkisen kurja; vettä vihmoi kaatamalla vaakasuoraan.

Alun ohjeistusta

Lapset jaettiin kolmeen ryhmään: kaksi ryhmää onki ja yksi harjoitteli jigaamista ja heittovavan käyttöä

Ongintaa laiturilla
Ongintaa penkalla
Jigailua Sepon opastuksella

Osa lapsista oli aivan läpimärkiä, mutta se ei missään vaiheessa lannistanut innokkuutta! Saadut kalat laitettiin ämpäreihin ja ämpäreiden vedet vaihdettiin 5 minuutin välein, jotta kalat pysyisivät kunnossa. Reilun tunnin onkimisen jälkeen lopettelimme ja kävimme saatuja kalalajeja läpi.

Reippaat osallistujat. Saaliiksi saatiin mm. ahvenia, salakoita, pasureita ja sorvia eli “punakontteja”

Kalat vapautettiin lopuksi hyväkuntoisina ja lapset lähtivät takaisin kouluun lämpimästä suihkusta ja kuivista vaatteista haaveillen.

Tapiolan kalakerho kiittää mieluistasta kokemuksesta! Järjestämme kernaasti jatkossakin vastaavia tapahtumia. Otamme vastaan ehdotuksia kerhomme osoitteeseen posti@tapiolankalakerho.fi