Juhannus 2013 Morsiussaaressa

Vuoden 2013 Juhannus oli varsin poikkeuksellinen eli lämmin ja vähätuulinen/-sateinen. Oleskelulle Morsiussaaressa oli siis loistavat puitteet. Tungosta ei ollut sillä saaressa yöpyi vain kaksi porukkaa. Lisäksi aattona ja Juhannuspäivänä kävi muutamia kerholaisia grillailemassa ja saunomassa. Ohessa hieman kuvia ja tunnelmia saaresta. Juhannuksen vieton ohella tuli hieman askarreltua ja puuhasteltua pieniä parannuksia kerhon falisiteetteihin.

Juhannus 2013

Keli on kuin morsian ja liikennettä oli reilun puoleisesti. Taaskaan nopeus- ja aaltorajoituksia ei kaikki veneilijät pystyneet noudattamaan.

Juhannus 2013

Hirsimökki sisältä Juhannus 2013

Ilta tunnelmointia hirsimökissä.

Hirsimökin keittotaso

Hirsimökin uusi keittotaso on viimoisen päälle siisti. Kiitos ahkerille timpureille.

Juhannus 2013

Uutta tiskipöytää rakentelemassa.

Juhannus 2013 uusi tiskipöytä

Tollainen siitä sit tuli. Nyt kelpaa tiskailla maisemapaikalla!

 

Juhannus 2013 kokkoja

Juhannusyön kruunasi useat kokot eri saarissa.

Hirsimökki

Lapsetkin viihtyivät.

Punaisen mökin uusi keitin

Lautamökki sai siistityn keittiön kruunuksi uuden kaasukeittimen.

Laituri ja ranta 2013

Tälläisellä kelillä on haikeata lähteä kotiin, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ensi kertaan!

Lauri & kööri

 

Punalihaisten Parodia 2.6.2013

Punalihaisten kuva

Perinteeksi muodostuva Punalihaisten Parodia järjestettiin tänä vuonna taasen kerran aivan loistavissa olosuhteissa. Aurinkoa riitti ja lämpötila oli helle lukemissa. Tapahtumaan osallistui tällä kertaa viisi venettä ja 11 osallistujaa. Mukaan oli “uskaltautunut” jopa kolme kerhon ulkopuolista.

Parodia 2013 - aamukahvit

Punalihaisten Parodia 2013 - valmiina kisaan

Aamukahvien ja viime aikaisten kalakokemusten vaihtamisen jälkeen polkaistiin vesille. Kaikki osallistuvat veneet lähtivät tavoittelemaan taimenta.

Parodia 2013 - kisa käyntiin ja vesille

Muilla alku tuntui takkuiselta, mutta Lauri ja Ville saivat lokeilta hieman vinkkiä….pinnasta kaloja nappailevat lokit antoivat vihiä pelipaikasta ja sinnepä veneen nokka siis. Ja eikä aikaakaan kun haavi heilahtaa….nippa nappa 50cm mutta ei täytä tämän tapahtuman alamittaa (55cm) joten kuvan jälkeen välittömästi veteen. Sovittiin treffit ensi vuodelle reilun kolmen kilon kokoisena!

Parodia 2013 - kasvamaan

Vesi oli lämmennyt jo +12-14C tienoille ja taimen oli selvästi jo aikeissa karata syviin vesiin. Siksipä tapahtumia vetämällä tuli syvältä, harvinaisen syvältä. Yritettiin jopa yli 10metristä, mutta tapahtumat Laurin ja Villen venekuntaan tuli tuosta 4-7m syvyydestä.

Parodia 2013 - vetoa syvältä

Parodia 2013 - Tapiolan vene, vetoa

Vetopuolelle ottivärinä oli sininen ja violetti – silakan värit, eikä sinällään mikään yllätys. Heittopuolelta alkoi kuulua vasta iltapäivän ollessa jo pitkällä. Ossi, Jaani ja Tuure narrasivat kisan kruunun Porkkalan vesiltä heittelemällä uloimpien luotojen kupeesta. Ossilla kävi flaksi ja toinen reissu näillä vesillä antoi arvonimeksi Punalihaisten Paroni! Arvon herrasväki, saanko esitellä onnellinen saamamies ja 64cm taimen! Komea on.

Punalihaisten Parodia 2013 voittokala 64cm - Ossi Lehtinen

Kisan isoin kala oli ainoa joka pataan laitettiin. Lisäksi tuli 3kpl n. 50cm ja 5kpl tosi pieniä alamittaisia. Positiivista oli, että kalaa alueella oli ja paroni päästiin kruunaamaan. Illalla jaettiin palkinnot ja grillailtiin helteisen päivän päätteeksi. Taasen kerran, mukavaa oli ja kiitos osallistujille.

Punalihaisten Parodia 2013 - grillaillaan

 

Tapahtuman tuotoksi kulujen jälkeen jäi reilu 80euroa joka lahjoitetaan Suomenlahden Meritaimen toimikunnalle! Kannustamme toimikuntaa tällä nimellisellä summalla ja henkisesti kannustamme kaikkia muitakin tahoja ja kalastajia käyttämään taimenkantoja järkevästi sekä ylläpitämään ja ehostamaan jalokalojen elinmahdollisuuksia Suomenlahdella. On se vaan hienoa, että tälläisiä elämyksiä voi pääkaupungin kupeessa kokea! Pidetään yhdessä huoli, että näin on myös jatkossa!

Kireitä siimoja, järjestävän seuran puolesta kiitos ja kumarrus!

Lauri

aave vuoksi logo

Kevättä odotellessa

Kevät on antanut odottaa itseään mutta ainakin pilkkisäät ovat olleet hyvät ja jääkin on kantanut kun yöt ovat pysyneet pakkasen puolella. Saaressakin oli vielä menneenä viikonloppuna kovin talvista, kevään lähestymisen huomasi korkeintaan siitä, että lumet olivat jo sulaneet laiturilta. Omat pilkkisuunnitelmamme tosin menivät hieman puihin kun unohdimme tarkistaa onko kaira terässä. Saaren edustalta löytyi onneksi muutama valmis reikä ja laiturin päähän tekemästämme uintiavannostakin nousi muutama pikku ahven. Talvisesta kelistä huolimatta sauna lämpesi hyvin ja avantouinti virkisti, eikä mökissäkään tullut yöllä kylmä.

Kireitä siimoja pilkkikauden lopulle, muistakaahan pitää jäänaskalit matkassa!

Tapahtumakalenteri 2013

Tapiolan Kalakerhon tapahtumakalenteri 2013.

17.4. Jäsenkokous (kevät), klo 18, piirin kerhotila, Kirvuntie 22, Laajalahti
15.5. Onkikilpailu Otsolahdella klo 18-20
(24.) – 25.5. Saaren talkoot, klo 9 alkaen
25.5. Lajikilpailu (talkoiden päätteeksi saaressa, 1-2h, sovitaan paikan päällä)
28.5. Nuorten onkitapahtuma Otsolahdessa klo 18-20
2.6. Puhalihaisten parodia, lähtö saaresta, klo 10-18
2.8. Kuhakisa, lähtö saaresta, klo 18-21
21.9. Venekalastuskilpailu, klo 10-14