Iloinen kalakuvakilpailu 2014

Ideana on, että seuramme jäsenet ottaisivat persoonallisia, iloisia kalastukseen ja merielämään liittyviä kuvia kauden aikana. Kilpailukuvan oheen tulisi liittää muutaman lauseen mittainen tarina tilanteesta sekä kuvaajan nimi. Kuvat tarinoineen tulee toimittaa 1.11.2014 mennessä sähköpostitse posti@tapiolankalakerho.fi. Kaikki kuvat julkaistaan kerhon verkkosivuilla, joten pidäthän huolen, että kuvissa mahdollisesti esiintyvät henkilöt antavat siihen suostumuksensa. Viisi parasta kuvaa palkitaan Rapalan hienoilla vieheillä, jotka jaetaan syyskokouksen yhteydessä. Valinnan suorittaa kalakerhon kunniapuheenjohtaja Jukka Leino. Kaikki mukaan kuvakisaan!

Kuva 1 (Kuvaaja Lauri Tiainen, Kesäkuu 2014). Yön pimein hetki, iltarusko hämärtyy Pohjois-Ruotsin erämaajärven ylle, kohta laskeutuu usva, kalat tuikkivat, pintaperho häviää kalvon alle…

Kiiruna 2014 - Tunturijärvi iltaruskossa - Lauri

Kuva 2 (Kuvaaja Lauri Tiainen, Toukokuu 2014, Espoonlahti). Eemeli 2v sai onkeensa hurjan “vonkaleen”. Kuten kuvasta näkyy, voi kalastus olla kovaa hommaa nuorelle miehen alulle. Myöhemmin kävi kylläkin ilmi, että tämä vonkale oli paakku levää, mutta elämys oli sitäkin vahvempi.

Eemelin vonkale - Lauri Tiainen 2014

Kuva 3 (Kuvaaja Lauri Ruokoranta, Kesäkuu 2014, Kiiruna, Ruotsi)
Suuntasimme juhannuksen vieton jälkeen Kiirunan alueelle Davva -joelle. Reissuun lähdettiin jo viidettä kertaa ja aiemmat reissut ovat olleet kalaisia, tosin ne on tehty aina vasta heinäkuun lopulla. Odotukset olivat luonnollisesti korkeat. 1200 kilometrin ajon ja 11 kilometrin patikoinnin jälkeen tuttu joki näyttäytyi aamukolmen auringossa kipakassa pikkupakkasessa.

Ruokoranta Kuva 0

 

 

 

 

 

 

Kuva 4.1 ja 4.2 (Kuvaaja Lauri Ruokoranta, Kesäkuu 2014, Kiiruna, Ruotsi)
Alkupäivinä syötti ei kelvannut, mutta huikeissa maisemissa se ei juuri haitannut.

Ruokoranta Kuva 1

Ruokoranta Kuva 2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 5 (Kuvaaja Lauri Ruokoranta, Kesäkuu 2014, Kiiruna, Ruotsi)
Sen verran hiljaista oli, että porotkin naureskelivat meille. Erityisen kutkuttavaksi tilanteen teki jatkuvat näköhavainnot harreista, joille ei kelvannut mikään arsenaalista löytynyt lippa tai perho.

Ruokoranta Kuva 4

 

 

 

 

 

 

Kuva 6 (Kuvaaja Lauri Ruokoranta, Kesäkuu 2014, Kiiruna, Ruotsi)
Syönti alkoi kuitenkin heräillä ja näköhavainnoille saatiin katetta!

Ruokoranta Kuva 5

 

 

 

 

 

 

Kuva 7 (Kuvaaja Lauri Ruokoranta, Kesäkuu 2014, Kiiruna, Ruotsi)
Erityisen kovaa kauppatavaraa oli kärsinyt 9 grammainen Bete Lotto, jollaisen isänikin lopulta veisteli.

Ruokoranta Kuva 8

 

 

 

 

 

 

Kuva 8.1 ja 8.2. (Kuvaaja Lauri Ruokoranta, Kesäkuu 2014, Kiiruna, Ruotsi)
Perinteistä liekkiharjusta sai tästä alkaen työntää naamaan vähintäänkin riittävästi, mutta päätyi pannulle myös vaihtelua.
Ruokoranta Kuva 9

Ruokoranta Kuva 10

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 9 (Kuvaaja Lauri Ruokoranta, Kesäkuu 2014, Kiiruna, Ruotsi)
Viikon reissu alkoi taittua lopputaipaleelleen ja oli jälleen aika jättää väliaikaiset hyvästit Davvan ja Lainion koskille ja suvannoille. Ensi kertaa jälleen odotellessa.
Ruokoranta Kuva 11

 

Vastaa